Olen 28-vuotias, naimisissa oleva nainen Pohjois-Pohjanmaalta. Uskoon olen tullut alkuvuodesta 2012. En omaa mitenkään sen kummempaa uskonnollista taustaa, kuin mitä pienenä tuli käytyä pyhäkoulua jonkin ikäiseksi, siitä siirryin sitten varhaisnuorten kerhoon ja rippikoulun olen myös käynyt sekä koulun uskonnontunnit. Loppuvuodesta 2011 avioliittoni oli hajoamispisteessä. Itse olin jo hankkimassa asuntoa toiselta paikkakunnalta ja muuttamassa pois yhteisestä kodistamme lasten kanssa. Tunsin suurta ahdistusta ja pelkoa kaikesta mitä tuleman piti.
Mieheni joka oli käynyt läpi myös ahdistuksen ja tullut uskoon vähän aikaisemmin kehotti minua rukoilemaan. Rukoilin tähän tapaan: ”Hyvä Jumala, auta minua. Minä en halua että tämä perhe hajoaa, etkä varmaan sinäkään. Aamen.” Mieheni ahdistuksen ja uskoon tulon kautta uskonasiat alkoivat minua myös kiinnostaa. Olin edellisiltana rukoillut Jumalalta apua ja sitä, että saataisiin mieheni kanssa asiat selvitettyä, niin puhuimme heti seuraavana iltana asiat halki täysin asiallisesti ilman riidanpoikastakaan, molemmat kuuntelivat toisiansa ja sanoivat mitä mielen päällä oli.
Eräs tapaus minua on jäänyt myös mietityttään, kun viikonloppuna aika myöhäseen kävin ulkona (joskus klo 12 jälkeen yöllä) hakemassa saunapuita, niin säikähdän pikkulintua, joka räpistelee ressuseinämässä eikä pääse pois. Huudahdan perinteiseen tapaani ja kiroan siinä samalla, säikähdän siinä omia sanomisiakin, että miksi kiroan, sehän on vain pieni lintu joka ei pääse pois tai ei ymmärrä kääntyä ympäri. Sen jälkeen hetken linnun räpistelyä seurattuani lintu pääsee pois luiskahtamalla jostain rei’ästä ja pääsee jonnekin ”turvallisempaan” paikkaan nukkumaan. Sen jälkeen olen edelleen shokissa ja pyytelen vain anteeksi sanomisiani, vaikka olen täysin yksin pihalla polttopuiden kanssa. Samana iltana saimme puhuttua miehen kanssa asiat läpi ja rauhallisesti ilman, että kumpikaan kiukutteli tai sanoi mitään pahaa sanaa toiselle toisesta tms. Ei edes syyttelyä. Voisi sanoa, että tuossa oli minun ensimmäinen rukousvastaus. Tuona iltana tunsin itseni todella pahaksi ja syntiseksi, toistelin lausetta ”olenko todella näin paha”.
En ollut pyytänyt Jeesusta elämääni tai en oikeastaan edes tiennyt, että se pitää tehdä pelastuakseen. Tein sen sitten myöhemmin, yksin tietokoneen edessä. Sain todellisen rauhan sydämeeni ja mustasukkaisuus katosi minusta ja tuntui, että minua ei saa mikään asia hermostumaan. Kyyneleet virtasivat molemmilla ja siitä se muutos sitten lähti. Alkoholi jäi, tupakka jäi, tv-sarjat, kiroilu jäi pois. Kaikki mikä lasketaan synniksi jäi pois meidän elämästämme. Voi sanoa, että se muutos meissä molemmissa oli todella huomattava. Mies heitti tavaraa pois ja minä heitin vanhat levyt pois, jotka olivat näytelleet suurta osaa meidän elämässämme. Enää ei merkitse nämä maallisetkaan tavarat niin paljon kuin ennen. Voisi siis sanoa, että Jeesus todellakin pelasti meidän avioliiton hajoamiselta! Kiitos Jeesus!
-Auli