Olin ollut nuorten illassa uskovaisen koulukaverini kanssa.
Tilaisuuden jälkeen minulla oli taas, kuten tavallista, paljon kysyttävää uskon asioista ja väittelyn halua. Halusin löytää totuuden siitä ovatko Raamatun opetukset ja lupaukset totta.
Ystäväni vastasi jälleen kerran kärsivällisesti kysymyksiini
ja kysyi haluaisinko vastaanottaa Jeesuksen omaan sydämeeni Herraksi.
Minun oli vaikea uskoa sitä, että Jumala huolisi minut, syntisen ihmisen.
Ajattelin olevani liian syntinen, etten voi tulla Herran omaksi.
Itse en tuntenut, että minua vedettiin Jumalan tykö,
vaan pidin omaa etsintääni vain minusta itsestäni lähtöisin olevana.
Luulin, että Jumala rakastaa vain onnistuneita ja hyviä ihmisiä, ei minua syntistä.
Ja että hänelle olisi täysin yhdentekevää päätyisinkö helvettiin.
Koin, että hänellä olisi ikäänkuin lellipentuja ja minä en kuulunut heihin.
Ystäväni vastasi minulle, että hänestä tuntuu, että minua nimenomaan Jumala vetää puoleensa,
koska minulla on niin paljon kysymyksiä ja kiinnostusta asiaan.
Ja jos itse haluan, saan luovuttaa elämäni Jeesukselle.
Vastasin, että pelkään sitä, etten uskalla tunnustaa uskoon tuloani kenellekään,
mikäli luovutan elämäni Jeesukselle. Ystäväni vastasi minulle viisaasti, ettei minun tarvitse ihan heti alkaa todistaa uskostani ja Jumala voi antaa siihen rohkeuden.
Ja että haluanko antaa elämäni Jeesukselle?
Vastasin, että kyllä minä oikeastaan haluan.
Rukoilin siinä rappukäytävän pienessä tuulikaapissa, hissin edessä, ystäväni perässä lyhyen rukouksen, jossa pyysin anteeksi syntejäni ja luovutin elämäni Jeesukselle.
En odottanut mitään tapahtuvaksi rukoukseni jälkeen,
mutta välittömästi rukoukseni jälkeen rauha laskeutui sisimpääni ja muistin Raamatusta sen opetuksen, että taivaan enkeleillä on suurempi ilo yhdestä syntisestä, joka tekee parannuksen
kuin yhdeksästäkymmenestä yhdeksästä vanhurskaasta, jotka eivät parannusta tarvitse.
Näin Pyhä Henki muistutti minua Jumalan Sanan lupauksesta ja antoi rauhan kautta varmuuden,että olin nyt Jumalan lapsi ja saanut syntini anteeksi. Jos äitini olisi ollut vielä hereillä yöllä kotiin tullessani, olisin välittömästi todistanut uskoon tulostani, olin niin iloinen.
Olin erittäin rikkinäinen nuori tyttö uskoon tullessani.
Kärsin painajaisista lähes joka yö ja usein niiden sisältö oli hengellinen.
Rukoilin sillä tavalla kuin osasin, että ” tehdäänkö Jumala vaihtokaupat?
Minä annan sinulle elämäni, jos otat minulta nämä jatkuvat painajaiset pois?”
Ja hän kuuli sen rukouksen ja otti painajaiseni pois, uskoon tultuani nukuin paremmin kuin aikoihin ja ilman painajaisia ja minä osaltani pidin oman lupaukseni Jumalalle. Kun näin omassa elämässäni, että Jumala todella vastaa rukouksiin ja Raamattu on totta, vahvisti se uskoani, niin että uskalsin luottaa evankeliumiin.
Hengellinen etsintäni ennen uskoontuloani, ylä-asteikäisenä,
kohdistui itämaisiin uskontoihin, joogaan, astrologiaan ja ennustamiseen.
Hain niistä vastauksia perimmäisiin kysymyksiini ja turvallisuutta siitä, että tietäisin tulevaisuuteni etukäteen. Luulin, että kaikki uskonnot vievät saman Jumalan luo, samaan taivaasen,
eikä sillä ollut niin väliä keneen tai miten uskoi, kunhan uskoi johonkin.
Rauhaa en silti sisimmässäni saanut ja painajaiset sekä pelko lisääntyivät elämässäni.
Ihmettelin sitä, koska minulla oli pyrkimys hyvään, niin kuin sen itse ymmärsin.
Todellinen silmien avaaja oli lukion kieliryhmämme matka Leningradiin,
jossa ystäväni, josta jo tuossa aiemmin mainitsin, näytti minulle Raamattutunneista muistiinpanojaan siitä aiheesta, kuinka Raamatun mukaan Jumala vihaa astrologiaa ja ennustamista,
koska ne ovat syntiä, joista pitää tehdä parannus ja pyytää niitä anteeksi Jumalalta.
Lukemani pysäytti minut.
Uskoon tultuani hävitin kaikki muistiinpanoni astrologiasta ja ennustamisesta.
Koin, että minun on kertakaikkiaan sanouduttava irti siitä synnistä.
Koin eräänä yönä yliluonnollisen tapauksen, nukkumaan mennessäni.
Olin ihan äskettäin tullut uskoon ja seuraava päivä oli sunnuntai ja minun oli tarkoitus mennä helluntaiseurakunnan jumalanpalvelukseen Sanan kuuloon. Yhtäkkiä kuulin, kun sisimmästäni lähti ääni, joka kirosi ja huoritteli minua ja huusi ”sinä et mene seurakuntaan etkä lue Raamattua ”.
Säikähdin niin paljon, että rukoilin välittömästi Jeesusta auttamaan minua ja vaientamaan tuon äänen. Niin tapahtui.
Kasvoin yksinhuoltajaäitini kanssa aikuisuuteen.
Hänen alkoholisminsa varjosti lapsuuttani, nuoruuttani ja jopa aikuisuuttani lähes keski-ikäiseksi asti.
Koulussa yläasteella minulla oli erittäin vaikeaa, koska minua kiusattiin eräiden luokkakavereideni,
jopa rinnakkaisluokkalaisten toimesta eikä kiusaaminen loppunut, vaikka opettajat pitivät siitä puhutteluja.
Erään koulun liikuntatunnin jälkeen olin niin masentunut kurjasta elämäntilanteestani,
että suunnittelin meneväni kotiin ja viiltäväni ranteeni auki ennen kuin äitini pääsee töistä kotiin.
Vihasin hiihtämistä ja raahasin liikuntatunnin jälkeen raskasta suksipussia kotiin hiihtostadionilta
ja ajattelin mielessäni, että ”Ihmiset ovat niin itsekkäitä. Kukaan noista ohikulkevista aikuisista ei halua auttaa minua kantamaan tätä raskasta suksipussia kotiini.Vihaan elämääni.
Menen kotiini ja viillän ranteet auki ennen kuin äiti tulee töistä kotiin.
En jätä edes mitään jäähyväisviestiä. Pääsenpähän edes taivaaseen tämän kurjan elämän jälkeen.
Jumalakaan ei rakasta minua. Hänelle on ihan sama, jos otan sen pedon merkin ja menen helvettiin.”
Kun olin ajatellut näin, välittömästi minua lähestyi eräs tuntematon mies mustissa talvivaatteissa.
Hän puhui minulle asioita elämästäni, joita vain minä ja lähipiirini tiesivät.
Hän sanoi ” Saanko auttaa sinua kantamaan suksipussiasi. Se näyttää painavalta.
Tiedän, että menet linja-autoasemalle päin.” Säikähdin ja kieltäydyin.
En luottanut keneenkään tuntemattomaan ihmiseen, olin epäluuloinen kaikkia ihmisiä kohtaan.
Ja oikein hän tiesi, että olin matkalla linja-autoaseman ohitse kotiini.
Hän jatkoi ” Sinun pitäisi hymyillä enemmän, sinä näytät silloin kauniimmalta.”
Eräs koulutoverini oli sanonut minulle niin.
Uskon, että kohtaamani henkilö oli suojelusenkeli.
Ellen olisi kohdannut häntä ja kuullut hänen lausumiaan sanoja, olisin todellakin tappanut itseni jo murrosikäisenä. Ja tiedän nyt, etten olisi päässyt taivaasen, koska siinä vaiheessa olin vielä synneissäni, en ollut niistä tehnyt parannusta enkä ollut löytänyt vielä pelastavaa uskoa Jeesuksen sovitustyöhön minun puolestani. Mutta pian tuon mustan epätoivon hetken jälkeen tulin uskoon ja itsemurha-ajatukset väistyivät pois.
Elämäni ei ole ollut helppoa uskoon tultuanikaan. Minulla on ollut paljon vaikeuksia ja vastoinkäymisiä sekä kipua ja sairautta elämässäni. Mutta minulla on Jumala, johon voin turvautua Jeesuksen Kristuksen veren kautta rukouksissani.
Haluan rohkaista sinua, joka luet tätä, uskomaan, että Jeesus Kristus on kuollut ristillä
sovittaakseen myös sinun syntisi.
Pyydä rukouksessa häneltä kaikki syntisi anteeksi,
luovuta koko elämäsi Jeesukselle rukouksessa
ja pyydä Jeesusta sydämeesi Herraksesi.
Hän kuulee sen rukouksen ja hän tulee.
Pyydä häneltä voimaa tehdä parannus synneistäsi ja tunnustaa, että olet uskossa häneen.
Herra antaa sinulle viisautta ja voimaa tähän kaikkeen
kun rukoilet ja luet Raamattua ja käyt Sanan kuulossa jossakin hyvässä, kristillisessä seurakunnassa.
Älä jää yksin uskossasi, vaan lähde toisten uskovien seuraan,
rakentumaan Jumalan Sanan opetuksen kautta,
johonkin hyvään kristilliseen seurakuntaan.
Tarvitsemme toisiamme. Yksinäinen puu ei pala kauan.
Vain uskomalla Jeesukseen ja turvautumalla hänen ristintyöhönsä edestämme
pelastumme ja pääsemme kerran taivaaseen.
Jeesus sanoi, että hän on tie, totuus ja elämä.
Ei kukaan pääse Isän luokse muutoin kuin hänen kauttaan.
Jeesus sanoi myös, että hän on ovi.
Joka hänen kauttaan menee sisälle, pelastuu,
ja hän on käyvä sisälle ja käyvä ulos ja löytävä laitumen.
Ja
”Anokaa, niin teille annetaan.
Etsikää, niin te löydätte.
Kolkuttakaa, niin teille avataan.
Sillä jokainen anova saa,
etsivä löytää
ja kolkuttavalle avataan.”
Nimim. ”Armosta Jumalan lapsi”